Rakkaus ei kysy, sopiiko toinen ihminen ennalta rakennettuun mielikuvaan. Se ei noudata ammattirajoja, julkisia rooleja tai yleisön vuosien varrella muodostamia oletuksia.
Joskus kaksi julkisuudesta tuttua ihmistä löytää toisensa tavalla, joka tuntuu ulkopuolisesta heti yllättävältä. Ei siksi, että suhteessa olisi mitään erikoista, vaan siksi, että ihmiset on totuttu sijoittamaan aivan eri maailmoihin.
Comon toimituksen kolmetoistapäinen raati päätti rankata viime vuosikymmenen kolme yllättävintä suomalaisromanssia.
Karita Tykkä ja Sami Saikkonen
Hyvinvointiyrittäjä Karita Tykkä ja ex-tanssija, koreografi ja lentäjä Sami Saikkonen kuuluvat tämän vuoden yllättävimpiin julkkispareihin.
Lue myös: Karita Tykkä ja Sami Saikkonen tekivät suhdepaljastuksia – katso kuva
Molemmat ovat olleet julkisuudessa pitkään, ja molemmilla on vahva oma taustansa. Juuri siksikin heidän rakkaustarinansa herättää huomiota.
Tykkä tunnetaan hyvinvoinnista, elämäntapasisällöistä ja henkisiä arvoja pohdiskelevasta julkisuuskuvasta. Saikkosen taustalla ovat tanssi, koreografiat, esiintyminen, viihde ja myös vauhdin hurma: taitolento.
Ajatussiltaa voi löytyä näiden kahden välillä vaikkapa siitä, että molemmat ovat kulkeneet viime vuosina raskaiden kokemusten läpi. Tykkä on eronnut ja kokenut äitinsä kuoleman. Saikkonen puolestaan erosi ja koki traagisen onnettomuuden.
Kyse on kuitenkin kahdesta tutusta nimestä, mutta ei parista, jota moni olisi osannut etukäteen arvata.
Petri Nygård ja Susanna Laine
Räppäri Petri Nygård ja juontaja Susanna Laine ovat olleet yhdessä vuodesta 2021.
Tämä pari nousee listalle ennen kaikkea siksi, että heidän julkiset roolinsa ovat hyvin erilaiset.
Nygård tunnetaan räävittömästä huumorista, suoraviivaisesta rap-imagosta ja rempseästä esiintymistyylistä. Susanna Laine taas on tuttu televisiosta valovoimaisena ja mutkattomana juontajana, jonka julkisuuskuvassa on paljon helposti lähestyttävää lämpöä. Hän on se Suomen oma naapurintyttö.
Lue myös: Eeva: Susanna Laine ja Petri Nygård seurustelevat – kyllä se on ihan totta!
Moni Susannaa tunteva tietää hänen rajattoman huumorintajunsa, Petrin tuntevat taas tietävät, että hän on kunnianhimoinen muusikko ja viihdemies, jonka ronskiuden ja roolin takaa löytyy myös täysin erilainen henkilö.
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen
Listalle nousevat myös koomikko Sami Hedberg ja iskelmälaulaja Saija Tuupanen.
Heidän suhteensa alkoi vuonna 2018 ja päättyi eroon vuonna 2024.
Lue myös: IL: Saija Tuupanen paljasti vihdoin miksi ei asu enää Sami Hedbergin kanssa
Hedbergin ja Tuupasen romanssi oli aikanaan iso yllätys, koska parin taustat olivat ulospäin katsottuna hyvin erilaiset. Hedberg oli kaupunkilaispoika Helsingistä, sujuvasanainen koomikko ja naistenkin naurattaja. Hänet tunnettiin stand up -lavoilta, sketseistä ja Luokkakokous-poikahuumorista.
Tuupanen taas oli maalaistyttö Tuupovaarasta, herkän voimakas suomalaisen tangon tulkki. Hänen julkinen maailmansa rakentui iskelmästä, tanssilavoista ja perinteisestä suomalaisesta viihteestä.
Suhteesta tuli yksi viime vuosien seuratuimmista suomalaisista julkkisromansseista. Pari on kertonut, että heitä yhdisti varsinkin huumori ja luonto.
Kuvat: Timo Korhonen, Jarno Kuusinen, Atte Kajova ja promokuvat MTV, levy-yhtiö, Mira Tiinanen