Useissa eri medioissa on kerrottu, kuinka Karita Tykkä on haastanut Nanna Karalahden oikeuteen raha-asioiden takia.
Karalahti kertoo nyt sometarinoissaan oman näkemyksensä asiaan. Hän aloittaa ensin kuvailemalla tapahtuneita yllättäväksi, hämmentäväksi, törkeäksi ja jopa surulliseksi.
Lue myös: Nanna Karalahden onnen kyyneleet – ”Muutit mut ihmisenä”
– Se mikä historia meillä on, ja miten Karita lähti täysin nollasta verkkovalmentamaan. Vuosien varrella rakennettiin hänelle yhdessä Herolla miljoonabisnes täysin riskittömänä ja markkinaa paljon suuremmalla provisiolla, kirjoittaa Karalahti.
Karalahti myöntää, että asiaa on hoidettu oikealla tavalla. Karita on esittänyt ne hänen mielestään väärällä tavalla.
– Joku syy hänellä on, miksi haluaa hoitaa asiat julkisesti, kun voisi vain soittaa mulle ja selvittää asiat mun kanssa suoraan. En halua arvailla, miksi näin…Mun mielestä tää tyyli on ala-arvoista, enkä aio siihen lähteä, kirjoittaa Nanna seuraavaksi.
Karalahdella oli ollut sellainen käsitys, että kaikki on kunnossa eikä hän jaksanut lähteä tekemään tutkintapyyntöä loppuun.
– Raha on vaan rahaa, mulle muut asiat ovat paljon arvokkaampia. Tekisi mieli kertoa koko totuus Karitan toiminnasta, mutta katsotaan miten tämä etenee. Totuudella on tapana tulla esiin ja tiettyjä asioita elämässä ei vaan voi feikata, kertoo Nanna mysteerisesti.
Nannan sometarinat ovat nähtävillä 24 tunnin ajan.