Niina Kuhta ahdingossa: ”En uskonut näkeväni tätä päivää”

Niina kertoo suoraan, miten paha tilanne on.

Julkaistu:

Yrittäjä Niina Kuhta on suositun Niinatar-nimisen hää- ja juhlapukuliikkeen omistaja. Hän on kouluttautunut myös kiinteistönvälitysalalle, jossa työskenteleminen ei ole ollut viime aikoina helppoa. Hän kertoo sometarinoissaan siihen liittyvästä ahdingostaan.

– Tällä hetkellä tosi vähän kohteita myynnissä, toteaa Kuhta.

Lue myös: Lihavuusleikkauksesta toipunut Niina Kuhta opiskelee – ”Uusi aluevaltaus!”

Niina kertoo myyneensä jo pois suurimman osan kohteistaan.

– Todella syvää lamakriisiä eletään Suomessa, kirjoittaa Kuhta.

– Myönnän en uskonut näkeväni tätä päivää, hän jatkaa.

Jotkut välittäjät ovat jo pahassa ahdingossa

Niinan mukaan asuntokauppa vetää heikosti, vaikka osa kohteista tuleekin myytyä nopeasti.

– Moni välittäjä on todella ahdingossa. Myytävää ei ole tarpeeksi. Tuloja ei ole tasaisesti. Minulla oli viime vuonna 7 perättäistä kuukautta, jolloin en saanut palkkaa ollenkaan. Välittäjä saa rahaa vasta, kun kohde on myyty ja siinäkin menee viikkoja kaupoista ennen kuin raha kilahtaa tilille, kertoo Niina ahdingosta.

Niina ei silti vaihtaisi kiinteistönvälitystä mihinkään, koska hän rakastaa sitä.