No hupsista – huipputähti myöhästyi keikaltaan neljä tuntia!

23.03.2013

Rihanna on suuren maailman diiva, joka joskus antaa odotuttaa itseään. Hiljattain hän antoi odotusarvon puhua, kun 2 000 hänen ihailijaansa venttaili häntä sovittuun esiintymiseen peräti neljä tuntia!

Barrington High School  –koulun opiskelijat olivat voittaneet maanlaajuisen kilpailun, jonka ajatuksena oli tehdä musiikkivideo laulajattaren Diamonds-hittibiisiin.

Osa innokkaasti idoliaan odottaneista ehti jo lähteä kotiin luullen, ettei Barbadoksen lahja maailman musabisnekselle ehkä muista tullakaan. Lopulta odotus palkittiin. Rihanna saapui paikalle.

Lavalla hän oli vain vartin verran, mutta sekin toki riitti innokkaille faneille.

Lisää luettavaa