Unettomuus on ikävä vaiva, josta kärsii moni elämänsä eri vaiheissa. Unilääkkeitä on monenlaisia, ja melatoniiniakin jotkut kokeilevat. Tärkeintä olisi kuitenkin pyrkiä lääkkeettömään hoitoon.
Tämä siitä syystä, että perinteisiin unilääkkeisiin liittyy haitallisia keskushermostollisia vaikutuksia, tai unen rakenteen huononemista. Osaan lääkkeistä voi liittyä myös riippuvuutta ja toleranssin kasvamista. Melatoniinista taas ei ole pitkällistä tutkimusnäyttöä.
Mutta tässä tulee todellinen unilääke. Sen voi ”ottaa” yhdessä kumppanin kanssa, tai yksin.
Seksi!
Kunnon rakastelu tai runkvaus eli hienommin sanottuna masturbaatio antaa hyvän unen.
Näin kertoo työterveyslääkäri Ulla Paakkunainen, Terveystalon asiantuntija.
− Tutkimusten mukaan orgasmin aikana kehossamme on käynnissä hyvin voimakas sympaattinen tila, suorastaan myrsky. Orgasmin jälkeen puolestaan vallan ottaa hyvin voimakas parasympaattinen tila. Unen kannalta tällainen voimakas hermoston vaihtelu on hyväksi. Kun keho ja mieli ovat orgasmin jälkeen rentoutuneessa tilassa, nukahtaminen onnistuu helpommin ja uni on laadultaan parempaa, hän kertoo Terveystalon lähettämässä tiedotteessa.
Lisäksi orkku edistää sydän- ja verisuoniterveyttä sekä hedelmällisyyttä. Se toimii myös kehon omana kivunlievittäjänä ja tehostaa immuunipuolustusta. Miehillä orgasmi voi myös pienentää eturauhassyövän riskiä.
Melkoinen ihmelääke siis.