Oppilaitokset joutuvat tänä päivänä kosiskelemaan opiskelijoita aivan samalla tavalla kuin työnantajat sopivia työntekijöitä. Oikeita ja oikeantyyppisiä osaajia kaivataan ja heistä kilpaillaan.
Poliiseja on Suomessa yli 7 000, mutta lisää koulutetaan koko ajan. Vaikka määrärahoja on vuosien mennen ajettu alas, poliisitoiminnan tulevaisuus nojaa uusien ammattiin opiskelevien nuorten harteilla. Jos kansalta kysyy, poliisin ammatti on edelleen arvostetuimpien arjen sankareiden joukossa, eikä määrärahoja haluttaisi yleisesti leikata.
Millaisella markkinoinnilla poliisiammatikorkeakoulu Tampereen Hervannassa hakee uusia poliisikokelaita joukkoonsa.
Katso alta.
Toiminnallinen ja mielenkiintoinen video paljastaa esimerkiksi, että opiskelijoihin valetaan jo alusta asti poliisi-identiteettiä poliisipukua käyttämällä. Video on lisätty verkkoon jo pari kuukautta sitten, mutta se on ajankohtainen pitkään.
Paraikaa on menossa yhteishaun toinen vaihe, mutta suomenkieliseen poliisikoulutukseen on neljä hakujaksoa vuoden aikana. Polamk ei ole mukana yhteishaussa.
