Oho! Voidaanko Sanna Marinille maksaa tällaista palkkaa?

Kansainvälisissä tehtävissä palkatkin ovat suuret.

19.09.2023

Sanna Marin katosi Britanniaan kansainvälisiin tehtäviin. Marin sai paikan Tony Blair Institutesta, ja hänen tuleva palkkansa lasketaan tulevaisuudessa ihan eri akselilla kuin mitä hänelle maksettiin Suomessa pääministerinä ollessaan.

Marinin pääministerin palkka (oikeammin palkkio) oli kuukaudessa 16 862,50 euroa sisältäen osan kansanedustajan palkkiosta. Näin ollen vuositulot ovat olleet yli 200 000 euroa.

Rivikansanedustajana palkkio olisi tippunut 7 494 euroon kuukaudessa eli vajaaseen 100 000 euroon vuodessa.

Kansainvälisissä tehtävissä arvostettu ex-pääministeri pääsee tienaamaan ihan eri ”levelillä”. Tony Blairin instituutin liikevaihto oli vuonna 2021 jo liki 80 miljoonaa euroa. Ilta-Sanomien haastatteleman brittilähteen mukaan instituutissa työskentelevälle vanhemmalle johtokunnan jäsenelle on maksettu noin 580 000 euron vuosipalkkaa.

Vaikka Marin onkin instituutissa keltanokka, hän on kuitenkin kokemukseltaan raskasta sarjaa. Voitaneen arvioida, että palkka vähintään tuplaantuu ellei triplaantuu pääministeriaikojen ansioista.