Perheenäiti ei enää uskalla käydä eräässä suomalaisessa kylpylässä: Oksettavaa!

Moni bakteerikammoinen ei uskalla käydä uimahalleissa tai kylpylöissä. Kuunnellaanpa suomalaisen perheenäidin ääntä ja kysytään sitten uskallatko sinä?

09.03.2019

Tämän viihdeuutisen tarkoituksena ei ole mustamaalata mitään kylpylää, emme tässä yhteydessä edes paljasta sen nimeä.

Tarkoitus on herätellä ihmisiä käyttäytymään fiksusti ja vastuullisesti,  jotta meillä kaikilla olisi yhteisissä paikoissamme kiva olla.

Se on selvää, että uimahallit ja kylpylät eivät ole niitä hygieenisimpiä paikkoja maailmassa, jos asiaa tarkastelee järjen näkökulmasta. Toki vaikka flunssapöpön voi saada mistä tahansa kaupan pakastealtaan ovenrivasta, mutta kun ilmankosteus on huipussaan, lämpöaltaat pöhisevät liki 40:ssa asteessa, ihmiset ovat puolialastomina eivätkä välttämättä edes kunnolla peseydy altaisiin mennessään, kaikkeen on käypä mahdollisuus.

Sitten on tietenkin altaisiin vahingossa pissivät lapset ja tuhomielessä kakkivat sarjakakkijat. Oma lukunsa on myös jalkojen hygieenisyys. Kyllä kylpylästä voi saada jalkasienen, jos huonosti käy. Siksi altailla onkin jalkojen desinfiointipisteitä.

Nyt suomalaisäiti on järkyttyneenä kirjoittanut eräästä suomalaisesta kylpylästä, johon hän ei enää jalallaan astu. Nainen julkaisi päivityksensä someryhmässä Facebookissa.

-(Kylpylän nimi) tarkenee, mutta on oksettava paikka, hän määrittää.

-Viimeksi kellui räkää tai spermaa vastaan. Edellisellä kerralla lapset sukelsivat ja näkivät paskan altaan pohjassa, äiti kertoo kauhukokemustaan.

Hän oli nähnyt myös kuinka ensimmäisellä vierailukerralla ”itänaapurin rouva kusetti lapsensa altaaseen”.

-Lopetin käymästä, vaikka selittivät kuinka tehokas vedenpuhdistus heillä on, äiti kirjoittaa.

Kirjoitus on herättänyt keskustelua ja moni on sitä mieltä että kaikista paikoista voi löytyä samaa, eikä kannata mustamaalata yhtä ainutta paikkaa.

-Ei tämä ole mitään mustamaalaamista, kerron vaan omista kokemuksista. Totta joka sana. Kukin käy missä haluaa, äiti näpäyttää.

Lisää luettavaa