Entinen taikuri ja base-hyppääjä Iiro Seppänen on elänyt elämää, johon vain ani harva voi samaistua.
Vuonna 2017 hänen elämäänsä iski järkyttävä tragedia, josta hän on nyt avautunut Vappu Pimiän Valo Pimiässä -podcastissa.
Seppäsen Julia-rakkaan entinen puoliso ja lasten isä surmasi kolmevuotiaat kaksoset Octavian ja Maximon. Seppänen oli tapahtumien aikaan seurustellut Julian kanssa noin vuoden.
– Ikinä ei voi kuvitella, että elämässä tapahtuu jotain niin hirveää. Ne ensimmäiset kaksi kuukautta oli kuin unta, että voiko se tapahtua ja sellaista epäuskoa, Seppänen sanoo podcastissa.
Julialla on edellisestä liitostaan myös César-niminen poika. Iiro ja Julia ovat myöhemmin saaneet myös yhteisen lapsen.
Iiro lopetti viinan juonnin ja meditoi
Kun perheen elämä mullistui, Iiro kertoo Vapulle yrittäneensä olla peruskallio ja turva sekä tuki. Pariskunta asui kauhun vuosina Etelä-Afrikassa. Asiasta ei tuolloin hiiskuttu julkisuuteen.
Kaksosten muistoksi Seppänen tatuoi käsivarteensa lasten nimien alkukirjaimet.
Tapauksesta käytiin myöhemmin julkinen oikeudenkäynti Etelä-Afrikassa. Surmatyön tehnyt lasten isä teki myöhemmin oletettavasti itsemurhan vankilassa.
Pimiän podcastissa Seppänen kertoo, kuinka hiljaisuus ja puhumattomuus alkoivat ajan myötä vaikuttaa hänen omaan jaksamiseensa.
– Minulla ei ollut omaa ystäväpiiriä ympärillä, jolle olisin pystynyt avautumaan. Olin aika yksin aika pitkään.
Hän sanoo hakeutuneensa lopulta terapiaan käsittelemään tapahtunutta. Seppänen kertoo jääneensä kiinni vihaan ja katkeruuteen.
– Minulle oli iso oppitunti nähdä, miten Julia pystyi antamaan anteeksi lasten murhaajalle. Se oli minulle häkellyttävää, Seppänen toteaa.
Iiro kertoo podcastissa myös tehneensä elämänmuutoksen heinäkuun syntymäpäiviensä jälkeen. Hän kertoo lopettaneensa alkoholin käytön kokonaan. Hän kertoo nykyisin medioivansa.
Podcastissa Vappu Pimiä liikuttuu kuunnellessaan Seppäsen kertomusta. Hänen puolisonsa Teemu Huuhtanen on Seppäsen läheinen ystävä.