Poikkeuksellisen lämmin maaliskuu lisännyt yllättävää riskiä teillä

Vahinkojen määrää voi yrittää ehkäistä.

Julkaistu:

Maaliskuu on ollut tähän mennessä poikkeuksellisen lämmin. Siitä on koitunut autoilijoille yllättäviä riskejä, koska se on kiihdyttänyt tuulilasivahinkojen määrää koko maassa.

Alustavat vahinkotiedot osoittavat, että tuulilasivaurioiden kausi on käynnistynyt selvästi tavallista aiemmin. Ensimmäisinä viikkoina kasvua on nähty erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomen vilkkaasti liikennöidyillä teillä.

Sään ääri-ilmiöt lisäävät tuulilasivahinkojen määrää. Ilmastonmuutoksen seurauksena yleistyneet leudot talvet ja nollan molemmin puolin vaihtelevat lämpötilat kuluttavat teitä sekä aikaistavat lasivaurioiden sesonkia.

Lue myös: Nyt ne on listattu – nämä suomalaiset muotisanat saavat näkemään punaista!

– Kun lämpötila vaihtelee päivien plussakelien ja öiden pakkasten välillä, tienpinta rikkoutuu nopeasti ja irtokivet lähtevät liikkeelle. Se näkyy välittömästi lasivahingoissa, kertoo Pohjola Vakuutuksen ajoneuvokorvauspalveluista vastaava johtaja Katri Herdell

Tuulilasivahingot ovat lisääntyneet tasaisesti viime vuosina. Syitä siihen on monia esimerkiksi leutojen talvien yleistyminen ja teiden kunnon heikentyminen. Uusien autojen ohuemmat ja suuremmat tuulilasit ovat myös herkempiä kiveniskuille.

Myös renkailla on vaikutusta. Nastarenkaat kuluttavat teitä. Kitkarenkaiden rakenne taas voi kerätä irtokiviä urien väliin, josta ne voivat ajossa sinkoutua muiden tiellä liikkuvien autojen laseihin.

Näin kiveniskemiä voi yrittää vältellä

Yksi hyvä keino yrittää vältellä kiveniskuja, on pitää turvaväliä.

– Turvaväli on tärkein yksittäinen tapa ehkäistä kiveniskemiä. Suurin osa lasiin osuvista kivistä tulee edellä ajavan auton renkaista. Ohittaessa on tärkeää pitää reilumpi etäisyys kuin normaalisti ja palata omalle kaistalle vasta, kun ohitustilanne on aivan selvä, muistuttaa Herdell.

Jos tuulilasi vaurioituu, kannattaa se korjauttaa mahdollisimman nopeasti. Pieni särö voi paisua suureksi koko lasin halki meneväksi jo yhden yön aikana lämpötilavaihtelujen takia. Särön päälle kannattaa laittaa heti teippi, jotta näin ei välttämättä kävisi.