Poliisi kertoo miten menivät Ruisrock, Ilosaarirock, Hangon Regatta, Lohjan Rantajamit…

Tilinpäätöksen aika.

07.07.2024

Suomessa on jälleen festaroitu. Kysyimme poliisilta miten sujuivat tapahtumat. Ja poliisi vastasi.

-Lounais-Suomen poliisin tietoon ei ole tullut yhtäkään vakavaa tai törkeää rikosta Ruisrock-festivaalien yhteydessä. Pienempiä häiriötä sekä rikoksia poliisin tietoon on kuitenkin tullut hieman paria viime vuotta enemmän. Kokonaisuutena ja yleisömäärään suhteutettuna tapahtuma kuitenkin on ollut edelleen yleisilmeeltään varsin rauhallinen.

-Lohjan Rantajamien tapahtuma-alue on aiempina vuosina työllistänyt poliisia varsin vähän, ja myös tänä vuonna itse festivaalit sujuivat poliisin näkökulmasta rauhallisesti.

-Purjehduskilpailu Hangon Regatta ei tyypillisesti ole näkynyt poliisin tehtävämäärissä. Tapahtuman ympärillä on kuitenkin paljon ihmisiä ja juhlintaa, joka on ajoittain riistäytynyt häiriökäyttäytymisen puolelle. Näin kävi myös tänä vuonna. Erityisesti poliisia työllistivät voimakkaat päihtymystilat, tappelut ja pahoinpitelyt.

-Imatranajojen lauantai oli muita päiviä huomattavasti vilkkaampi meidän näkökulmastamme. Saimme melko paljon ilmoituksia tappeluista ja niihin puutuimme useita kertoja illan ja yön aikana. Myös muita häiriöitä oli tavallista lauantaita enemmän.

-Ilosaarirock Joensuussa ei ole aiheuttanut poliisille merkittävissä määrin tehtäviä viikonloppuna. Juhlakansa on ollut liikkeellä ilmeisen rauhassa, ja häiriömäärät eivät ole poikenneet normaalista kesäviikonlopusta.

Lisää luettavaa