Poliisi selvittänyt Rauman outoja pakettiautojuttuja – kaksi erillistä tapausta

Poliisi on tiedottanut Rauman pakutapauksista.

24.01.2025

Lounais-Suomen poliisi on selvittänyt kahta lyhyen ajan sisään tietoon tullutta tapausta, jossa pakettiautolla liikkuneen miehen epäillään seuranneen lapsia. Poliisin mukaan tapaukset eivät kuitenkaan liity toisiinsa.

Poliisi sai maanantaina ilmoituksen pakettiautolla Raumalla liikkuneesta miehestä, joka poliisille annetun tiedon mukaan oli tarjonnut rahaa jalkaisin liikkuneelle pojalle ja pyytänyt tätä autoonsa.

Poliisi selvittää tapahtunutta tällä hetkellä nimikkeellä lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin.

Uutisissa ja sosiaalisessa mediassa on viime aikoina Raumalla ollut esillä myös toinen tapaus, jossa valkoista pakettiautoa ajanut mies olisi lähestynyt lapsia.

Kaksi tapahtumaa eivät liity toisiinsa, kertoo poliisi nyt. Poliisi on selvittänyt molempien pakettiautojen kuljettajien henkilöllisyydet.

Poliisin saamien tietojen mukaan kyse ei siis ole mistään laajemmasta ilmiöstä.

Sosiaalisessa mediassa on käyty tapahtumista vilkasta keskustelua, ja keskustelu on osittain äitynyt myös asiattomaksi. Poliisi toivookin malttia somekeskusteluihin.

Lue myös: Dannyn lähellä pelottava näky – ei kommentoi Seiskan kuvaa!

– Ahdistelu on aina vakavasti otettava asia, ja siitä on syytä ilmoittaa poliisille. On suositeltavaa, että vanhemmat kotona keskustelisivat lastensa kanssa tällaisten tilanteiden mahdollisuuksista, poliisi neuvoo.

Mikäli lapsi joutuu pelottavaan tai uhkaavaan tilanteeseen tulee toimia näin:

  • Akuutissa ahdistelutilanteessa tulee soittaa hätäkeskukseen. Hätäkeskukseen on tärkeä ilmoittaa tarkat tuntomerkit henkilöstä. Lasta ei kuitenkaan kannata pelotella. 
  • Tapahtumista tulisi aina kertoa vanhemmille tai opettajalle. Vanhemmat voivat tehdä asiasta ilmoituksen poliisille.
  • Lasten kanssa on hyvä keskustella myös siitä, mitä he ovat asiasta nähneet ja lukeneet esimerkiksi sosiaalisesta mediasta.