Poliisi vinkkaa: 5 keinoa estää mökkimurto

Aika on taas käsillä.

17.10.2019

Syys on tullut ja kesämökit on laitettu talviteloille.

Eräs rotu herää koloistaan. Murtomiehet.

Vuonna 2018 poliisi kirjasi yhteensä 1 177 mökkimurtoilmoitusta eli vapaa-ajan asuntoon kohdistunutta törkeää varkautta, varkautta tai niiden yritystä.  Yksittäinen aktiivinen tekijä tai porukka voi suuresti vaikuttaa tietyn alueen lukuihin.

Oma ikävä lukunsa murroissa on paikkojen sotkeminen. Varsinkin nuoremmat tekijät harrastavat sitä.

Nyt poliisi on tehnyt viiden kohdan listan. Näillä voit vaikuttaa siihen, ettei mökkimurtoa tapahdu.

Näin estät mökkimurron:

  • Älä jätä arvo-omaisuutta näkyville ja saataville. Vie kaikki arvokas ja kiinnostava mökistä pois. Älä jätä paikalle esimerkiksi aseita, alkoholia, elektroniikkaa tai työkoneita, joita on helppo myydä edelleen.
  • Jos arvokkaampaa omaisuutta on pakko jättää mökille, kuvaa omaisuus ja ota mahdolliset tunnisteet ylös. Voit myös merkitä omaisuutesi. Hankittavissa on merkitsemiseen sopivia välineitä, joiden avulla yksilöllisen tunnistusmerkinnän voi hoitaa pienellä vaivalla.
  • Tämä on tärkeää: Jätä verhot avoimiksi. Näin varas näkee, ettei mökissä ole mitään anastettavaa.
  • Murto- ja kameravalvontalaitteet sekä niistä kertovat tarrat ja kilvet toimivat selkeänä pelotteena.
  • Sovi siitä, että kaikki mökkiläiset ja alueen muut asukkaat valvovat alueen turvallisuutta eli tarkkailevat epäilyttävien henkilöiden kulkua. Sovi että naapurit ilmoittavat niistä tarvittaessa poliisille. Kun rikollinen huomaa, että hänet on havaittu, hän ei yleensä jää alueelle vaan vaihtaa maisemaa.

Lisää luettavaa