Poliisien korkein pomo Suomessa totesi olevansa hyvin huolestunut

Jaksamisesta.

18.11.2018

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen on viestittänyt olevansa hyvin huolestunut poliisien jaksamisesta.

Hänen mielestään voimavarat on pistetty tiukimmilleen. Poliisikunta on sitoutunutta, ja vaarana on, että henkilöstö väsyy ja kansalaisten luottamus poliisin mahdollisuuksiin hoitaa turvallisuutta laskee.

Kolehmaisen mielestä ihmiset odottavat hädän hetkellä nopeaa saatavuutta ja että rikokset selvitetään tehokkaasti.

-Tilastojen valossa palvelumme ovat kuitenkin kokonaisuutena heikentyneet. Hengen ja terveyden turvaavista tehtävistä emme ole halunneet tinkiä. Nyt tämänkin tavoitteen suhteen suorituskykymme on äärirajoilla, poliisipomo on lausunut.

On arvioitu, että parin vuoden kuluttua poliisi tulee kiireellisimmissäkin tehtävissä paikalle keskimäärin 14 minuutissa.

Jo nyt apua voi joutua odottamaan tunnin.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana poliisien määrää on vähennetty yli 600:lla. Tahti jatkuu neljän seuraavan vuoden aikana.

Lisää luettavaa