Porilaisella hautausmaalla kannattaa nyt varoa, poliisi kertoo ja varoittaa

Härski varas.

Käppärän hautausmaan pysäköintialueella Porissa on sattunut viime aikoina, jo vuosien ajan, outoja varkauksia.

Tekijä iskee nopeasti nähdessään parkissa olevan auton. Hän kurkistaa sisään, onko siellä esimerkiksi käsilaukku. Sitten hän särkee ikkunan ja varastaa laukun.

Näin kävi taas eilen aamupäivällä. Etupenkin lattiatilasta oli viety asianomistajan kassi sisältöineen.

Poliisi ohjeistaa turvaamaan omaisuuttaan lukitsemalla auton ovet ja ottamalla laukun mukaan, tai laittamaan sen esimerkiksi auton tavaratilaan lyhyenkin vierailun ajaksi.

Aiheet: