Portion Boys -Tiinan uskomaton life hack: Näin kuljetat kätevästi matkalaukut

Loistokikka.

Julkaistu:

Portion Boysien Mikael ja Tiina Forsby pistivät hiljattain lomavaihteen silmään, tosin töitäkin reissussa tehtiin.

Ensin he suuntasivat Italiaan biisileirille. Sieltä lennettiin luksuslomalle Malediiveille. Matkaan lähtivät myös molempien äidit.

Kaiken päätteeksi Tiina lensi vielä yksin tapaamaan ystäviään Shanghaihin Kiinaan. Mikael-mies lensi äitien kanssa Suomeen ja Tiina jäi vielä päiväksi Malediiveille ennen Kiinaa.

– 8h lento edessä, ARVAA MINNE. Nyt mä lähden kohti seuraavaa. Yksi vuorokausi Malessa oli IHANA ja oon aivan hullun ylpeä itsestäni että uskalsin jäädä tänne yksikseni ja lähteä rohkeasti kohti omia seikkailuja. Tää ei ole ikinä ollut minulle kovin helppoa. Elämä on yhtä opettelua ja kasvua. Kun vaan päästää irti peloista niin voi saavuttaa tosi paljon. Joten uskalla, Tiina kirjoitti ja jatkoi:

– It’s SHANGHAI baby. Mun loma on edennyt jo kolmanteen vaiheeseen. Italiasta Malediivien kautta Kiinaan. Täällä seikkaillaan nyt viikko ja varmaa on että mulla on täällä maailman parhaimmat ja rakkaimmat Kiina-oppaat, hän kertoi.

Tämä kikka on otettava käyttöön

Nyt Tiina on palannut.

Siinä samalla hän tulee esitelleeksi life hackinsa, josta ovat kiitollisia varmasti kaikki ne, joilla on paljon matkatavaroita.

Katso alta video tai tästä linkistä, niin tiedät mistä on kyse. Purista kaikki laukut käsilläsi yhteen ja lähde kuljettamaan niitä yhtenä ryhmänä eteenpäin.

Mikael-aviomies repesi kikalle täysin, mutta temppu toimii.

-Purista perseellä normaalisti, Mikael tapailee Kummelin hokemaa.

-Kyllä pieni puristusvoima pitää aina paketin kuin paketin kasassa, vanha tiinamainen sananlasku, videolla vielä hersytetään.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.