Pyhimys paljastaa: ”Te todennäköisesti pelastitte mun hengen”

Suru on tässä julkaisussa pääosassa.

Julkaistu:

Räppäri Pyhimys eli Mikko Kuoppala on julkaissut viime yönä sometililleen pitkän ja surua paljon sisältävän avautumisen. Se liittyy suurimmaksi osaksi Ex Tuuttiz -rap-artistin eli Aaro Teikarin kuolemaan.

– Mun historia ei oo viestinnällisesti kovin vahva koskien menehtyneitä kollegoita, joita ihailen. Pelkään, että tästäkin tulee lähinnä palopuhe musta itestäni, eikä Aarosta, vaikka me kumpikaan ja toisaalta molemmat ollaan aina haluttu sanoutua irti kaikista itseluomistamme rooleista, taiteellisen vapauden tähden, eikä kumpikaan olla oltu siinä mitään mestareita lopulta, lukee julkaisun alussa.

Pyhimys mainitsee julkaisussaan myös Teflon Brothers -yhtyeen, jonka yksi jäsen hän on.

– Mä rakastin Aaron musaa, mutta tajusin, että mä oon ite lähteny ennemmin hyväkskäyttämään sitä systeemiä, kuin rageemaan konetta vastaan ja aitopäille voi olla käsittämätöntä, että Aaron kuoleman jälkeisenä päivänä sanoin Tefloneille, että te todennäkösesti pelastitte mun hengen, toteaa Pyhimys.

Julkaisusta tulee esille myös Pyhimyksen omat vaikeudet

Pyhimys mainitsee julkaisussaan myös palanneensa itsekin loppuun.

– Mä oon burn-outissa, joo, mutta mä tein tuhat keikkaa jaa 800 biisiä ennen sitä. Aaro teki kaiken sen mitä pysty ja meidän eetos oli aina, että sä oot se mitä teet, ehkä ensin se oli graffiti ja räppi tuli meille varkain, mutta ei kukaan ajatellu, että tää on sua enempää, kirjoittaa räppäri.

Julkaisusta selviää myös, kuinka paljon Pyhimys arvosti Teikaria.

Lue myös: Seiska: Pyhimys hämmensi baarissa – nosteli sohvia

– Se oli niin vitun älykäs ja niin hyvä tekstittäjä, etten edes kehdannu ehdottaa yhteisbiisiä (koska edustin toki riistäjää, vaikka mielestäni riistin riistäjää, enkä Aarollekaan koskaan sanonu, että tyhmennä ittees, vaan että sä oot liian fiksu kasvattamaan yleisöä kovin suureks enää, Pyhimys kirjoittaa.

Pyhimys kertoo julkaisunsa lopussa Teikarin olleen hänen idolinsa.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.