Rap-tähdeltä oma alkoholijuoma

08.11.2010

Rap-artistina ja näyttelijänä uraa luova Ice-T yllättää julkaisemalla uuden levyn tai elokuvan sijasta oman brandyn!

Tähti on allekirjoittanut sopimuksen Aiko Importers ja Pay Up Management -yhtiöiden kanssa julkaistakseen uuden väkijuoman nimeltä  Original Gangster XO Brandy.

52-vuotias artisti ei nosta varsinaista palkkiota juomansa promotoinnista, vaan ryhtyy yhtiökumppaniksi kyseessä olevien yhtiöiden kanssa.  Aiko Importers lähestyi Ice-T:tä ideansa kanssa noin vuosi sitten.

Ice-T:n manageri Mickey Bentson on vahvistanut uutisen AllHipHop.comille.

– Hän piti todella juoman mausta ja pullon suunnittelusta. Ice päätti että olisi parempi ryhtyä yhtiökumppaniksi palkkion sijaan, jotta voimme jatkossa kehittää uusia tuotteita.

Ice-T ei ole ensimmäinen julkkis joka on markkinoinut tulijuomia: P. Diddy promotoi Ciroc- vodkaa, kun taas Dr. Dre liputtaa puolestaan Aftermath-konjakin puolesta.

Lisää luettavaa