Rattijuopponainen aiheutti kolarin Kuopiossa, itselle ei käynyt mitenkään, uhreille kyllä

Rattijuoppoudessa pahinta on se, että siinä sivullisetkin joutuvat kärsimään.

06.08.2019

Niin nytkin, Kuopiossa.

Eilen tuli hätäkeskukseen iltapäivällä ilmoitus mahdollisesta rattijuoposta. Autoilija ajeli hitaasti ja nykien. Sitten soitettiinkin jo liikenneonnettomuudesta. Tapaukset linkittyivät nopeasti yhteen.

Epäillyn rattijuopon auto oli ajanut kevyenliikenteenväylällä ja koukannut sitten koulun kohdalta takaisin tielle. Auto oli törmännyt toisen auton takakulmaan.

Törmäyksen aiheuttanut 27 -vuotias nainen puhalsi alkometriin tuloksen 1.17 mg/l, joka promilleina on reippaasti yli kaksi. Hän ei loukkaantunut kolarissa.

Sen sijaan toisessa autossa olleet kaksi henkilöä jouduttiin viemään sairaalaan tarkistettavaksi.

Lisää luettavaa