Remppa vai muutto Suomi nähdään jälleen syksyllä, tiedottaa Nelonen. Ohjelman neljännellä kaudella nähdään uusi kasvo, kun ohjelman sisustusarkkitehtina aloittaa Tero Pennanen. Kiinteistönvälittäjänä jatkaa viime kaudelta tuttu Nina Schönberg.
Uudella kaudella ollaan jälleen vaikeiden päätösten edessä: kannattaako rakas koti remontoida unelmien asunnoksi vai onko aika aloittaa uusi elämä muualla.
Tämän kauden muutoskohteissa nähdään koteja ja elämäntilanteita, joihin moni suomalainen samaistuu. Mukana on perheitä, joiden arki on muuttunut vuosien varrella, mutta koti ei enää palvele nykyisiä tarpeita.
Osa kohteista taas kaipaa lisää toimivuutta ja tilaa, osa puolestaan täysin uudenlaista tunnelmaa ja suuntaa.
Kauden aikana nähdään muun muassa vanhoja rintamamiestaloja, persoonallisia omakotitaloja, moderneja kaupunkikoteja sekä koteja upeilla sijainneilla mutta haastavilla pohjaratkaisuilla. Mukana on myös koteja, joissa remontit ovat jääneet kesken, tilat ovat käyneet ahtaiksi tai asumisen tarpeet ovat muuttuneet esimerkiksi lapsiperhearjen, etätöiden tai uusien elämäntilanteiden myötä.
Tero lupaa suunnitella koteihin näyttäviä ja toimivia ratkaisuja perheiden tarpeet edellä. Ninan ammattitaito ja markkinatuntemus puolestaan auttaa perheitä näkemään uusia mahdollisuuksia asumisessa.
Tällainen mies on ohjelman uusi kasvo Tero Pennanen
Tero Pennanen tunnetaan monipuolisena luovana tekijänä: sisustusarkkitehtina, säveltäjänä, sovittajana sekä pitkän linjan muusikkona. Moni tunnistaa Teron myös Maija Vilkkumaan yhtyeen kosketinsoittajana, mutta hänen uransa ulottuu laajasti myös kansainvälisiin projekteihin lastenelokuvien musiikin, miksauksen ja ohjauksen parissa.
Osan vuodesta Tero viettää Italiassa, mistä hän hakee inspiraatiota arkkitehtuuriin, väreihin, materiaaleihin ja elämäntyyliin. Vuoristossa kävely, juokseminen ja tennis auttavat irrottautumaan kiireestä ja lataamaan akkuja. Luovuutta ruokkii myös kiinnostus hitaampaan ja ekologisempaan elämäntapaan sekä unelma kestävämmästä tavasta matkustaa.
Kaiken keskiössä on kuitenkin perhe. Tero kuvailee itseään vahvasti perhekeskeiseksi ihmiseksi, jonka lapset ovat vaikuttaneet hänen ajatteluunsa enemmän kuin mikään muu. Arjessa tärkeimpiä hetkiä ovat usein ne kaikkein tavallisimmat – esimerkiksi jalkapallon pelaaminen lasten kanssa.