Rita ja Aki Mannisen perheen vastoinkäymiset jatkuvat. Vastikään perhe menetti Putin-koiransa, ja se oli kaikille todella kova paikka, kuinka muutenkaan.
Nyt Manniset ovat lepäilemässä ja latailemassa akkujansa Meksikossa perhelomalla.
Ja eikös vain vastoinkäymiset jatku.
Manninen kertoo saaneensa soiton puoli neljä aamuyöllä.
– (Koti)saarella vesivahinko. Vettä taivaan täydeltä. Sitten rupean selvittämään vakuutusyhtiön kanssa, soitan mummulle ja veljenpojalle, että menkää nyt katsomaan ja sulkemaan hanat. Alkaa piisaamaan, Aki murehtii.
– Yksi rakennus on ihan ”moikka”. Siellä on tänään alan ammattilaiset olleet ottamassa vettä pois, kun vesi tuli vastaan ovella, ja korjanneet tilannetta. Laminaatit on revitty auki, Rita selvittää omassa somessaan.
Putkirikko on tosiasia, mutta Aki toteaa, ettei masentuminen auta. Hommat laitetaan kuntoon, kun lomalta palataan.