Rosanna Kuljun kauneusboksien myynti aiheutti ongelman – näin kävi

Osa ostajista ei saakaan Rosannan kauneusboksia.

07.02.2025

Ouluun muuttanut Rosanna Kulju on nähty viime päivinä touhuamassa myös Helsingissä. Syynä on hänen myymänsä kauneusboksit, joita hän on sometilinsä mukaan koonnut melkoisella kiireellä.

Lue myös: Rosanna Kulju mysteerisenä: ”Lupaan ettet halua missata tätä”

Kauneusboksit tulivat eilen myyntiin ja aiheuttivat suoranaisen yllätyksen. Niitä oli Rosannan mukaan tuplamäärä edelliseen määrään verrattuna. Silti ne myytiin hetkessä loppuun. Viime kerralla niin kävi jo 10 minuutissa ja nyt suuremmasta määrästä huolimatta yhtä nopeasti.

Bokseja oli niin suuri määrä kerralla ostamassa, että niiden myynnin aikana aiheutui Rosannan mukaan tekninen vika. Sen takia hän joutuu kertomaan osalle ostajista huonoja uutisia.

– Halutaan olla täysin avoimia ja rehellisiä kaikille! Kauneusboksin myynti oli ENNENÄKEMÄTTÖMÄN suosittu…verkkokaupassa oli tuhansia ihmisiä yhtä aikaa, mikä aiheutti teknisen vian, johon emme voineet vaikuttaa, kertoo Rosanna.

Rosanna kertoo, että vian takia järjestelmä hyväksyi liikaa tilauksia, joten osa tilauksista on pakko perua. Heille tietysti tullaan palauttamaan rahat.

Rosanna veikkasi itse hitaampaa myyntiaikaa

Vaikka kauneusbokseja oli paljon enemmän kuin edellisellä kerralla, Rosanna arvasi niiden kaikkien tulevan tälläkin kerralla myydyiksi. Hän oli veikannut myyntiajaksi 17 minuuttia, mutta lopullinen aika oli 10 minuuttia.

Lue myös: Rosanna Kuljun mysteerimies paljastui – miljonääri ja kuuluisan ravintolaketjun perustaja

Joku kyselee jo toista myyntierää. Rosanna ei ole vielä vastannut, onko sellaista tulossa. Eräs kertoo laittaneensa puhelimeensä muistutuksen myynnistä ja oli onnistunut ostossaan. Toivottavasti hän ei kuulu siihen joukkoon, jotka eivät saakaan ostostaan.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.