Saana Parviainen palasi julkisuuteen – häkellyttävän rohkeat alastonkuvat leviävät netissä!

01.08.2016

Saana Uimonen eli entinen Parviainen palasi joitakin viikkoja sitten julkisuuteen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Como.

Sittemmin Saana on kertonut Ilta-Sanomille tehneensä comebackin, koska hänelle tuli niin suuresti ikävä fanejaan. IS:n mukaan häntä on jo ehditty kysellä tosi-tv-produktioihin. Nainen muistetaan Maatilan prinsessa -ohjelmasta. Myös Iltalehti kirjoitti aiheesta.

Mutta moniko muistaa, että Saanasta julkaistiin julkisuuden loppumetreillä vuonna 2014 hämmästyttävän seksikäs ja vähälle huomiolle jäänyt alastonkuvasarja? Se on nyt kaivettu esiin ja leviää kuvat ottaneen verkkolehden sivustolla suosituimpien juttujen joukossa.

Emme yleensä linkitä toisen suomalaisen verkkolehden materiaaliin, mutta nämä kuvat ovat niin eroottiset, että poikkeus vahvistakoon tällä kertaa säännön.

KATSO KUVAT TÄSTÄ JUTUSTA

Lisää luettavaa