”Sairastuin koronaan ilman virusta”

Näinkin voi käydä – Sanna kertoo.

23.03.2020

Facebookin vanhempainryhmässä päivityksen julkaissut Sanna räväyttää provokatiivisesti sairastuneensa koronaan – ilman virusta.

Mitähän tämä tahtoo sanoa?

Sanna päivittää:

-Musta on tullut ihan addiktiivinen tän koronahomman myötä. Mä tsekkailen sekunnin välein uutissivuja ja linkkilistoja ja somea ja ahmin tietoa ja viimeisiä käänteitä tästä koronasta. Onni on etten osaa tarpeeksi hyvin englantia, sillä muuten mä olisin vielä enemmän kusessa. Laukkoisin nimittäin  kansainvälisillä sivuilla ”koronametsällä” ja olisin vielä syvemmällä.

Sanna sanoo että töistä – hän on etähommissa – ei meinaa tulla mitään, koska korona koukuttaa niin paljon.

-En mä pelkää, mutta tää mediatulva addiktoi.

Sanna taitaa olla aika oikeassa. Pitäisiköhän tiedonsaantia rajoittaa itseltään. Pistää koronan suhteen ”ruutuaika”. Kerran tai kaksi päivässä koronauutisointia tai vaikka iltauutisten katsominen televisiosta on ihan riittävä määrä.

 

Lisää luettavaa