Päivälleen vuosi on mennyt siitä, kun Sampo Kaulanen teki kauppakirjat ja luopui Jounin Kaupasta.
Nyt mies on summannut asiaa Facebookissa.
-Täytyy kyllä sanoa että oli Oikea Liikku, hän kertoo. Mitä se sitten tarkoittaakaan.
Mies jatkaa:
-Kurkkua ei ole puristanut niin paljoa, ja ahdistuneisuuden tunteet vähenivät huomattavasti. Tämän lisäksi kun aloitti uuet hommat niin oppimiskäyrä on ollut valtava ja uusi sisältö on tuonut uudenlaisen arjen eteen.
Sampo sai kaupasta miljoonia, joita on sijoitellut asuntoihin. Hän on alkanut myös vuokrata paria luksustason majoituskohdetta Levillä.
-Aikanaan kaehutti, kun suurin osa alueen yrittäjistä aloitti pitkät lomat kauden päättymisen jälkeen. Nyt ei tarvi itekkään ressata touko-kesäkuun hommia ku ei ole montaa varausta kyseiselle ajalle. Häätyy kuitenki aika käyttää järkevästi eikä lojua kämpilä. Ei ne asiakkaat sieltä hae. Hiukan on vielä avoinna tulevat visiot mut positiivista on se että on useampi suunta mistä valita, mies kertoo.