Sara Chafak esiintyy tv:ssä rikkaana – kuinka tässä näin kävi?

Rikkaat ja rahattomat -tv-formaatti.

02.03.2023

Rikkaat ja rahattomat -sarjan uusi tuotantokausi alkaa Nelosella tämän kuun lopussa. Osallistujat julkaistiin tällä viikolla, ja mukana nähdään myös pariskunta Sara Chafak – Jeffrey Lawman.

Chafakin tuloista on kirjoitettu viime vuosina muutamaan otteeseen. Esimerkiksi Ilta-Sanomat on kirjoittanut, että Suomen kaunein nainen (Chafak) jäi joitakin vuosia sitten peräti kolme kertaa peräkkäin alle köyhyysrajan verotettavissa tuloissaan.

Erikoista onkin nyt se, että Sara nähdään tv-ohjelmassa ”rikkaiden” edustajana.

Julkisten verotietojen mukaan Sara tienasi esimerkiksi vuonna 2019 vain 18 859 euroa ja Jeffrey 3 085 euroa. Vuonna 2021 Saran tulot olivat jo 48 688 euroa, kun taas Jeffreyn kohdalla summa oli 13 171 euroa.

Kovin suuret eivät nämäkään tulot vielä kahteen pekkaan ole. Asian nosti esiin viihdesivusto Halloota.com.

Lisää luettavaa