Sara Parikka julkaisi huikeat vauvamasukuvat!

Mielettömät masukuvat.

29.07.2025

Näyttelijä-influensseripari Sara ja Mikko Parikka odottavat perheensä neljättä lasta. Tällä kertaa tulokas on poika.

Pojan sukupuoli paljastettiin sinisten konfettien lentäessä jokunen aika sitten.

Parilla on entuudestaan kolme tytärtä, jotka ovat syntyneet vuosina 2014, 2015 ja 2020.

Laskettu aika on myöhään syksyllä, mutta Saran masu on jo ihanasti pyöristynyt.

Uudessa Mikon julkaisemassa kuvasarjassa nähdään Saran masukumpu jo mukavan pulleana.

Parikan bisnesperhe menestyy

Viime aikoina pari on ollut uutisotsikoissa niin iloisissa kuin vähän arvelluttavimmissakin yhteyksissä.

He kertoivat ostaneensa Lapista mökin, jota aikovat firmansa nimissä vuokrata. Luonnollisesti myös perhe hyötyy lomakohteesta, jossa he voivat vierailla – ja saavat mökin tietenkin verovähennyksiin sijoituskohteena.

Influensserien osinkojärjestelyistä on kirjoittanut muun muassa Helsingin Sanomat. Monet somevaikuttajat ovat perustaneet niin kutsutun holding-yhtiön, jonka kautta he voivat maksimoida osinkojen verohyödyn. Yksi esimerkin omainen pari on ollut Parikoiden perhe.

Vaikuttajien suosima holdingyhtiöjärjestely nousi julkisuuteen viime vuonna, kun kansalaisjärjestö Finnwatch kertoi ilmiöstä.

Voit katsoa kuvasarjan alta nuolesta painamalla tai sitten TÄSTÄ.

Lue myös: Sara Parikan firma tahkosi miljoonia – valtio otti nyt somettajien rahakikkailun syyniin

Lue myös: Sara ja Mikko Parikka iskivät kultasuoneen – ”Me ostettiin…”