Entinen Salkkarit-tähti ja nykyinen perhesomettaja Sara Parikka on onnistunut tekemään elämästään rahabisneksen.
Sara leipoo, sisustaa, perheilee – ja tilille hyökyy rahaa ennätysmäärin. Positiivinen ja tunnettu influensseri on näkyvyysketjun huipulla.
Saran SP Lifestyle Oy -niminen firma on tehnyt viidessä vuodessa liki kolme miljoonaa euroa liikevaihtoa!
Viimeisin myynti kirjataan lukemin: 654 000 euroa. Tuloksessa ei ole kuitenkaan hurraamista. Se oli miinusmerkkinen. Tappiolle uitiin 4 000 euron verran.
Firman omavaraisuusaste on tällä hetkellä vain kolme prosenttia, eli melkoisen kehno. Omaa pääomaa on 3 000 euroa, mutta velkaa yli 200 000 euroa.
Tilanne ei kuitenkaan ole ihan varsinaisesti tämän näköinen, sillä Parikat omistavat holding-yhtiön nimeltä Parikka Group. Sen liikevaihto oli vain 19 000 euroa, mutta tulosta sille kertyi liki 400 000 euroa. Pari vuotta sitten tulos oli yli 800 000 euroa.
Holding-yhtiö on 99-prosenttisesti omavarainen. Taseen loppusumma on hilattu 3,2 miljoonaan euroon.
Parikan perhe, Auri Kananen ja Natalia Salmela ovat somevaikuttajia, jotka ovat käyttäneet osinkojärjestelyjä tavalla, joka on keventänyt heidän verotustaan huomattavasti. Asiaa selvitti kansalaisjärjestö Finnwatch ja siitä ovat uutisoineet monet lehdet Helsingin Sanomista alkaen.
Yritysjärjestelyjen vuoksi esimerkiksi Parikoiden nostamien osinkojen mahdollisuus nousi 45 000 eurosta 160 000 euroon. Tästä summasta maksettiin veroja vain 8 prosenttia. Auri Kanasen verohuojennetut osingot taas kuusinkertaistuivat. Järjestelyt ovat tällä hetkellä täysin laillisia.
Verokikkailuasiaa on selvitetty ja siihen ollaan puuttumassa valtion toimesta.
Lue myös: Sara Parikan firma tahkosi miljoonia – valtio otti nyt somettajien rahakikkailun syyniin