Satojen tuhansien petossarja Lounais-Suomessa – poliisi kertoo

Petossarja.

Julkaistu:

Poliisi epäilee, että vuosina 2024-2025 toteutetussa petosrikosten sarjassa tekijät saivat erehdytettyä uhreiksi joutuneilta varoja, irtainta omaisuutta sekä erilaisia palveluja yhteensä yli 700 000 euron arvosta. Epäiltyjä on yhteensä yhdeksän.

Lounais-Suomen poliisi sai kesällä 2025 ilmoituksen, jonka mukaan pitkään vailla toimintaa olleen osakeyhtiön nimissä olisi epärehellisin perustein haettu toisesta yhtiöstä yritystiliä.

Poliisi ryhtyi selvittämään asiaa, ja pian ilmeni, että käsissä oli petosrikosten vyyhti, jossa rikollinen toiminta oli ollut ammattimaista ja hyvin suunnitelmallista.

Esitutkinnassa poliisi selvitti kahden eri osakeyhtiön sekä kahden bulvaanina toimineen henkilön nimissä tehtyjä epäiltyjä petosrikoksia.

Pääepäilty on yli 60-vuotias varsinaissuomalainen mies. Hänen epäillään hankkineen pitkään lepäämässä ja ilman liiketoimintaa olleet osakeyhtiöyhtiöt hallintaansa nimenomaan rikosten tekemistä varten ja tämän jälkeen hankkineen ja järjestelleen yhtiöiden näennäisesti päätösvaltaisiin asemiin bulvaaneina toimineet henkilöt.

Lue myös: Et ikinä usko kuinka monta hirvieläinonnettomuutta Lounais-Suomen alueella on tapahtunut

– Yhtiöiden aiempia omistajia ei epäillä mistään epärehellisestä toiminnasta. He ovat vain myyneet vaille toimintaa olleet vanhat osakeyhtiönsä pois tietämättöminä rikollisesta tarkoituksesta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Pääepäilty oli vangittuna syksyn ja talven

Laajassa vyyhdissä on rikoksesta epäiltynä yhteensä yhdeksän henkilöä. Kaikki epäillyt ovat aikuisia suomalaisia miehiä eri puolilta Suomea.

Poliisin pääepäillyksi arvioima varsinaissuomalainen mies on ollut asian vuoksi vangittuna koko syksyn ja talven, mutta hänet on sittemmin vapautettu.

Lue myös: 14-vuotiaita tyttöjä epäillään isosta pyromaanisarjasta Turussa

– Nyt syyttäjälle lähtevässä rikoskokonaisuudessa on yhteensä 58 eri rikosta. Valtaosa epäillyistä rikoksista on törkeitä petoksia ja petoksia, mutta kokonaisuuteen sisältyy myös väärennyksiä, rahanpesua ja rekisterimerkintärikos, Kemppi listaa.

Asianomistajina olevia yhtiöitä on eri puolilla Suomea ja myös rikoksella haltuun saatua omaisuutta on takavarikoitu eri puolilta Suomea.

Epäillyt saivat rikoksia tekemällä haltuunsa monenlaista omaisuutta, kuten autoja, rakennustarvikkeita, erilaista elektroniikkaa sekä rahalainoja eri luotonantajilta. Huomattava osa omaisuudesta on esitutkinnan aikana palautunut rahoitusyhtiöille.

Seuraavaksi pallo on syyttäjällä.