Eronnut näyttelijä Antti Luusuaniemi pyöri hetken aikaan otsikoissa, kun eroilmoituksen aikaan selvisi hänen tapailevan jo uutta naista. Tilanne on jo rauhoittunut, mutta hänen velkatilanteensa ei ole.
Luusuaniemi tekee muutakin kuin näyttelee. Hän on esimerkiksi pyörittänyt Hyvinkäällä Red Carpet -elokuvafestivaalia. Siihen liittyen Seiska sai aiemmin selville, että hän on ajautunut isoihin taloudellisiin ongelmiin. Syynä on RCFF Elokuvafestivaali Oy -niminen yritys, jolla on paljon velkaa.
Lue myös: Seiska: Antti Luusuaniemi rakastui – yllättävä asia taustalla
Seiska kertoo nyt, mikä velkojen tilanne on tällä hetkellä. Yritys hakeutui yrityssaneeraukseen jo viime vuoden marraskuussa. Hakemus on nyt käsitelty ja Helsingin käräjäoikeus myönsi sille saneerausmenettelyn. Selvityksen mukaan velallisen taloudellinen tilanne on saneerausmenettelyn avulla korjattavissa, vaikka yritys on todettu maksukyvyttömäksi.
Listalta löytyy velkojia, joille pienikin rahasumma on tärkeä
Velkojien lista on pitkä ja valitettava. Siitä löytyy Seiskan mukaan useampi paikallinen urheiluseura, jotka ovat tehneet töitä elokuvafestivaalille. Monet niistä toimivat vapaaehtoisvoimin ja pienetkin rahasummat ovat niille tärkeitä. Esimerkiksi Hyvinkään Palloseura, Hyvinkään Tahko ja Hyvinkään voimistelu ja liikunta perivät Luusuaniemen yritykseltä yhteensä 2 600 euroa.
Lue myös: Antti Luusuaniemen Anne-rakas kuluttaa kuussa näin paljon – katso tarkat luvut
Suurimmat velkojat ovat Seiskan saamien tietojen mukaan hyvinkääläiset hotellit. Luusuaniemi on Hotelli Hyvinkäälle velkaa 21 142 euroa ja Scandic Hyvinkäälle 14 235 euroa.
Listalla on monia muitakin hyvinkääläisiä yrityksiä, ja yritykselle on kertynyt velkaa yhteensä 370 506 euroa.
Tällainen on festari, jota Luusuaniemen yritys järjestää
Vaikka Red Carpet -festivaalien myötä on kertynyt paljon velkaa, se järjestetään myös tänä vuonna. Saneerausohjelma ei ole esteenä sen järjestämiselle. Sinne voi jo ostaa lippuja. Kyseessä on elokuvafestari, joka järjestetään tänä vuonna 25.–31.8. välisenä aikana.
Festarien omilla sivuilla haetaan jo talkoolaisia ja vapaaehtoistyöntekijöitä. Sivustolta löytyy myös paljon tietoa sen ohjelmasta ja muusta toiminnasta.
– Villatehtaan tunnelmallisella alueella hymy on herkässä, kun kesä päätetään juuri Sinunlaisilla festareilla kera ystävien. Red Carpet Festarin Konserteissa nautitaan suomalaisesta musiikista ja tunnelmallisesta Villatehtaan miljööstä sekä ripauksesta tähtipölyä, kerrotaan festarin sivuilla.
Tapahtumaan voi ostaa monenlaisia lippuja: konsertti-, elokuva- ja oheistapahtumalippuja.
Lähde: Seiska