Seiska: Antti Luusuaniemi rakastui – yllättävä asia taustalla

Yllättävä käänne.

01.03.2025

Marraskuussa viime vuonna kirjoitettiin Remppa vai muutto -ohjelmasta tutun Anne Ramsayn ja lukuisista tv- ja elokuvarooleista tunnetun näyttelijä Antti Luusuaniemen rakastumisesta.

Anne asuu nykyisin Espanjassa, ja Antti oli nähty siellä jo yli puolen vuoden ajan. Antin pitkäaikainen Lili-vaimo taas oli muuttanut töiden perässä ulkomaille.

Lue myös: Nyt myös Anne Ramsay kommentoi suhdepaljastusta – ”Maailmassa on vähän paikkoja, joissa laskee suojauksensa…”

Antti myönsi eron tekemässään julkitulossa somessa:

– Lili ja minä olemme yhdessä päättäneet, ettemme ole enää partnereita muuten kuin ihanien lastemme vanhempina ja toistemme ystävinä. Tämä on meille henkilökohtainen asia, ja toivomme, että kunnioitatte yksityisyyttämme myös lastemme vuoksi. Emme tule kommentoimaan asiaa enempää, Antti kirjoitti.

Salasuhdevihjailuihin Antilla oli selvä kanta, jonka hän toi julki:

– Ollaan kyllä oltu ihan avoimesti yhdessä ja ollaan jatkossakin.

-Maailmassa on vähän paikkoja, joissa laskee suojauksensa ja uskaltaa olla todellinen. Onnekas ja siunattu on se, joka saa edes kerran elämässään levähtää sellaisessa paikassa, Anne hehkutti onneaan.

Anne ja Antti pusuttelevat kommenteissaan Instassa, mutta…

Nyt Seiska kertoo, että Anne Ramsay on vihdoin katkonut siteensä Suomeen lopullisesti. Hän on nimittäin myynyt asuntonsa Suomessa.

Hän kertoo myös lavestasti kuinka on nyt paras versio itsestään, ja Aurinkorannikolle muutto on ollut hyvästä.

Antti Luusuaniemi onnittelee myös lämpimästi kultaansa Insta-kommentissa, vieläpä sydänemojein:

-Isosti onnea, kulta.

Anne vastaa pusuemojilla.

Tämän kaiken valossa Seiskan tekemä tarkistussoitto Helsingin käräjäoikeuteen kertoo erikoista kieltään. Antti on edelleen naimisissa oleva mies, eikä tässä vielä kaikki: eroa ei ole pistetty edes vireille.

Lue myös: Antti Luusuaniemen kanssa seurusteleva Anne Ramsay kertoo sydämensä särkyneen Espanjassa – syy tulee tässä

Lue myös: Antti Luusuanniemen tytär on kuin ilmetty isänsä – katso tuore kuva levytyssopimuksen solmineesta Ellasta