Seiska: Pyhimys hämmensi baarissa – nosteli sohvia

Sohvien alta löytyi yllättäviä asioita.

17.06.2025

Rap-artisti Mikko Kuoppala eli taiteilijanimeltään Pyhimys on aiheuttanut baarissa hämmennystä. Kyse ei ollut humalassa sekoilemisesta, vaan erikoinen käytös oli hyväksyttävää. Siitä kerrotaan Seiskassa, jonka lukija oli seurannut toimintaa sivusta.

Pyhimys oli nostellut baarissa sohvia ja niin olivat tehneet osa muistakin asiakkaista sekä henkilökunnasta. Tämä oli tapahtunut viime perjantaina noin iltakymmenen aikaan. Sohvien nostelulle oli hyvä syy, koska sen avulla yritettiin etsiä räppärin kadonnutta matkapuhelinta.

Näin etsinnälle kävi

Matkapuhelin oli kadonnut jo edellisenä iltana. Sohvien alta löytyi Seiskan lukijan mukaan kaikenlaista roinaa, kuten viinapulloja ja roskia.

Lue myös: Pyhimykseltä ennalta odottamaton ilmoitus: ”Tsemppiä minulle”

– Luulen, ettei niitä sohvia ole juuri vuosien varrella nosteltu, sillä sen verran paljon niiden alla oli likaa ja kaikkea epämääräistä, totesi Seiskan lukija.

Matkapuhelimen kadottaminen ei ole mukavaa, mutta se huvitti hieman naispuolista lukijaa.

– Tuskin tavallisten kuolevaisten ihmisten takia alettaisiin etsiä yhtä tarmokkaasti puhelinta ravintolan henkilökunnan toimesta, kertoi naispuolinen Seiska-lehden lukija.

Puhelinta ei ollut valitettavasti löytynyt, vaikka rap-artisti oli saanut paikannettua sen iPadin Find My iPhone -ominaisuuden avulla juuri kyseiseen Ihku-baariin.

Räppärin hämmentävää toimintaa on nähty ennenkin

Tämä ei ollut Pyhimyksen ensimmäinen kerta, kun hän aiheutti toiminnallaan hämmennystä. Se on hänelle myös työtä, jota hän on tehnyt Teflon Brothersin keikoilla.

Kaiken hämmentävän ja näyttävän toiminnan lisäksi räppäri on myös isä kahdelle tyttärelle sekä Liisa-nimisen naisen mies.

Lähde: Seiska