Seiska: Sara Siepin uudet merkinnät ulosottorekisterissä

Saralla taitaa olla huono muisti.

27.02.2025

Sometähti Sara Siepillä vaikuttaa olevan huono muisti, ainakin laskujen maksamisen suhteen. Hän kertoi viime viikolla asunnostaan menneen sähköt poikki, koska hän oli unohtanut maksaa sähkölaskun.

Lue myös: Sara Sieppi värjötteli toppatakissa – sähköt katkaistiin!

Seiska sai selville, että Saralla on jäänyt muitakin laskuja maksamatta. Se ei ole tiedossa, ovatko nekin jääneet maksamatta unohduksen takia. Nämä laskut olisi pitänyt maksaa jo viime vuoden puolella, mutta Sara vaikutti huomanneen ne vasta tänä vuonna.

Seiskassa kerrottiin jo viime marraskuussa, kuinka verohallinto hakee Saralta yli 2 000 euron edestä maksamattomia veroja. Niitä perittiin häneltä ulosoton kautta. Nyt kun Seiska selvitti tuoreen tilanteen (21.2.), paljastui maksamattomia laskuja olevan vielä lisää.

Tämänhetkisen tilanteen mukaan Saralla oli jäänyt maksamatta kiinteistö- ja ennakkoveroja yhteensä 1 386 euron edestä. Kumpikin merkinnöistä oli tullut vireille 2. joulukuuta. Sara on muistanut maksaakin nämä jo tammikuun alussa.

Suurista tuloista huolimatta Saralla tulee merkintöjä ulosottorekisteriin. Ainakin sähkölaskun osalta se johtui hänen kertomansa mukaan unohduksesta.

Sara on paljon poissa Suomesta

Yksi syy unohtaa maksaa laskut, voisi olla matkusteleminen. Sara on sometilinsä mukaan paljon poissa Suomesta. Se johtuu mm. siitä, kuinka hän viettää paljon aikaa Kreikassa. Hänellä on siellä yhteinen koti miesystävänsä jalkapalloilija Pyry Soirin kanssa.

Lue myös: Sara Sieppi ei suostuisi kahteen ohjelmaan mukaan – ”jengi ois kauhuissaan”

Sara oli sometilinsä mukaan Kreikassa myös tämän vuoden alussa, jolloin osa laskuista oli maksamatta.

Jos upotus ei näy, avaa se auki tästä.

Lähde: Seiska

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.