Somevaikuttaja ja tosi-tv-tähti Sergey Hilman on ollut matkalla Santo Domingossa. Hän joutui heti matkan alussa ryöstön kohteeksi, jonka yhteydessä häntä puukotettiin. Hän on palaamassa Suomeen, mutta sekään ei ole sujunut ongelmitta.
Lue myös: Sergey Hilmania on puukotettu ryöstön yhteydessä
Aluksi Sergei julkaisi Instagramin -tarinoihinsa videon, jossa kertoo kotiinlähdön harmittavan. Hän kertoo päässeessä juuri lomatunnelmaan, mutta kotiin on pakko päästä hoitamaan asioita. Hänen täytyy esimerkiksi hankkia uusi puhelin varastetun tilalle.
Heti kotimatkan alussa tuli eteen ensimmäinen vastoinkäyminen
Sergei on julkaissut kotimatkaansa koskevia videoita, joissa hän kertoo mitä vastoinkäymisiä matkan aikana on sattunut.
Ensimmäisessä kotimatkaa koskevassa videossa Sergei kertoo automatkan lentokentälle tyssänneen puhjenneeseen renkaaseen. Hän tietää kertoa jo, että tämä oli pienin kotimatkan aikana sattuneista haasteista.
Seuraavaksi Sergei kertoo, kuinka hänen jatkolentonsa Helsinkiin oli peruttu. Hän ei voinut soittaa tästä asiakaspalveluun, koska hänen paikallinen SIM-korttinsa oli lakannut toimimasta. Perutun lennon takia hänen kotimatkansa oli pidentynyt 16 tunnista 30 tunnin mittaiseksi.
Sergei oli saanut vaihdettua lentoja, mutta Miamissa hänellä oli vain tunti aikaa siirtyä koneesta toiseen. Tässä vaiheessa hän julkaisi videon, jossa juoksee lentokentällä kovaa vauhtia.
Sergei kertoo menettäneensä lentojen vaihtumisen takia businessluokan istuinpaikkansa, mutta ei välittänyt siitä. Hän kertoo halunneensa vain kotiin ja saaneensa lentokoneesta kuitenkin kokonaisen rivin itselleen.
– Seuraava haaste: sekunti enne lähtöä kuulokkeet hajoo, kertoo Sergei tässä vaiheessa tapahtuneen.
Pariisissa Sergei joutui istumaan kolmen tunnin ajan lattialla. Hän on päässyt nyt viimeiselle lennolle ja toivoo, että se lähtee vielä liikkeelle.