Shokki kuvauksissa: Itsemurhakohtaus oli muuttua todeksi!

15.03.2013

Foals-yhtyeen jäsenet kokivat kauhunhetkiä viime joulukuussa musiikkivideon kuvauksissa. Late Night –kappaleen videossa on itsemurhakohtaus, joka oli muuttua todelliseksi tragediaksi.

Kitaristi Jimmy Smith kertoo NME-sivustolla, että bändiläiset luulivat näyttelijän tekevän todellista mestarisuoritusta kohtauksen näyttäessä niin aidolta. Jonkinlaisen suunnitteluvirheen vuoksi näyttelijä meinasi kuitenkin kuristua oikeasti. Yhtyeen jäsenet tajusivat toden olevan kyseessä vasta, kun mies yritti repiä vyötä kaulaltaan ja meni aivan veltoksi.

Smith kertoo, että karmeasta tilanteesta huolimatta näyttelijä ei ollut moksiskaan. Hän nappasi särkylääkkeitä ja oli taas pian valmis tekemään kohtalokkaan kohtauksen uudelleen.

Late Night –kappale löytyy Foalsin viime kuussa ilmestyneeltä Holy Fire –albumilta.