Siis Apua: Markku Arolta Dannylle melkoinen tylytys!

Aika paha!

Julkaistu:

Sekä Markku Aro että Danny ovat suomalaisen musiikin ikoneita. Danny on Markkua vanhempi. Markku on 75-vuotias ja Dannylla on allaan jo 83 vuotta.

Harvemmin kaksi alan huippulegendaa alkaa arvostella tai suorastaan tylyttää toisiaan.

Mutta nyt valitettavasti on sellainenkin päivä nähty.

Asiasta kertoo Apu. Apua!

”Itsekunnioitus pitäisi säilyttää”

Danny on osoittanut, ettei vierivä kivi sammaloidu. Hän on käynyt ahkerasti keikoilla senkin jälkeen, kun varsinainen jäähyväisjuhlakiertue ”Kunniakierros” kolmisen vuotta sitten päättyi. Jo tuolloin ounasteltiin – myös mies itse – pystyykö hän kuntonsa puolesta vetämään kaiken kunnialla kotiin vai kuoleeko hän saappaat jalassa estradille.

Kyllä pystyi.

Lue myös: Markku Aro pudotti uutisen – tätä ei osattu odottaa

Lue myös: Elämäni biisin Markku Aro pudotti uutisen – eipä osattu tätäkään odottaa

Ja Danny jatkaa edelleen. Vaikka polvi on vaivannut, hän on kavunnut laulamaan tuolista käsin.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana hän on lentänyt Kanarialle tai manner-Espanjaan laulamaan peräti kolme kokonaista kertaa.

Keikoilla esiintyy myös yleensä Dannyn seuraneiti ja lähiystävä Helmi Loukasmäki.

Ile Vainio on joskus kuvannut Dannyn ja Helmin erikoista komboa toteamalla, että Danny ei ole Helmin taustalla istuessaan mikään taustatanssija vaan taustaistuja.

Mutta – nyt Markku Aro on siis avannut sanaisen arkkunsa.

Hän on sitä mieltä, että artistin pitäisi osata kunnialla vetäytyä estradeilta. Häntä nyppii se, että Danny esiintyy taustanauhan kanssa istualtaan.

– Se on niin surullista ja falskia! Ei tämä niin iso huume tämä esiintyminen ole, että sinne lavalle pitäisi väkisin kavuta. Jokin itsekunnioitus pitäisi säilyttää, Aro paukuttelee menemään Apu-lehdelle.

Hän itse haluaa välttää musiikkineuvoksen kohtaloa viimeiseen asti.

Lue myös: Danny oikoo väärinkäsityksiä Iltalehdessä: Tiedonanto voi hämmentää joitakin

Danny Nelosen Farmissa