Seiska-lehti kertoi joitakin päiviä sitten Suvi Pitkäsen järjestämän Miss Oulu -kisan kuvausmatkasta. Lehden haastattelemien henkilöiden mukaan missit olivat raivostuneet missiemolle, joka oli ”hylännyt kaunottaret rahattomina lentokentälle”.
Yllättäen myöhemmin samana päivänä jutun ilmestymisen jälkeen toinen missiemo, Miss Elovena -kilvan omistava Henna Peltonen kirjoitti blogin, jonka innoituksen oli selkeästi saanut päivän uutisaiheista. Näin Henna sivalsi:
-Huonosti organisoidut kisat, tyttöjen kaltoinkohtelu tai huonot kokemukset voivat aiheuttaa pahimmillaan sen, ettei moni tyttö enää uskalla toteuttaa itseään ja unelmiaan vastaavissa kisoissa ja pahimmillaan voi aiheuttaa nuorille tytöille pysyvää epävarmuutta ja epäluottamusta kanssaihmisiin. Tällaiset väärät toimintamallit voivat myös leimata muut kauneuskilpailut hyvin nopeasti.
-Missikisojen tuottajana, missiemona sekä esiintyjänä itse minulle on aina ensisijaisen tärkeää, että kauneuskilpailut on osallistujalle kokonaisuudessaan ikimuistoinen ja mahtava kokemus. Haluan, että jokaiselle tytölle järjestämäni kauneuskilpailut ovat kokemuksena hyvä ja mieluisa ja jokainen tyttö voi muistella kokemusta suurella lämmöllä. En milloinkaan hyväksyisi omissa kisoissani tyttöjen kaltoinkohtelua, vaan pikemminkin minusta tulee varsinainen tiikeriemo!