Rocklehti Rumba kertoo sivuillaan täällä mielenkiintoisesta konsertista Helsingin Tavastialla 3. päivä kesäkuuta. Tavastian sosiaalisessa mediassa kerrotaan nimittäin seuraavaa:
”Saksalais‑meksikolainen yhtye Die Seis Mescalinos saapuu pikavierailulle Suomeen ja esiintyy ainoastaan Tavastia‑klubilla keskiviikkona 3.6.2026. Yhtyeen omaleimainen soundi yhdistää baijerilaisia ja meksikolaisia kansanmusiikkiperinteitä tuoreella ja energisellä tavalla. Tämä ainutlaatuinen sekoitus on hurmannut niin rock- kuin kansanmusiikkiyleisön ja tuonut yhteen hyvin erilaisia kuulijoita yhteisen, riemukkaan musiikkielämyksen äärelle.”
Keikkailmoituksessa mainitaan, miten ”Kyseessä saattaa olla yhtyeen viimeinen esiintyminen Suomessa.”
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei Die Seis Mescalinos -nimistä bändiä ole olemassakaan. Kyseessä taitaa olla kotimaisen bändin salanimellä tekemä keikka. Ajoituksen suhteen kyseessä voisi olla Eppu Normaali, joka päättää pitkän uransa tähän vuoteen. Eppu Normaalin ensimmäinen stadionkonsertti on kaksi päivää Die Seis Mescalinos -yhtyeen Tavastian-konsertin jälkeen.
Katso päivitys alta.