Suomalainen iskelmätähti on kuollut

Osanotto.

Julkaistu:

Iskelmälaulaja ja aikoinaan Eurovision laulukilpailuun osallistunut Irmeli Mäkelä on kuollut. Asian vahvisti Ylelle hänen puolisonsa Johannes Liikanen.

Mäkelä kuoli pitkän sairauden jälkeen Kotkassa sunnuntaina 15. maaliskuuta. Hän oli myös syntynyt Kotkassa 18. lokakuuta vuonna 1942.

Mäkelän iskelmäuran suurin menestyskausi ajoittuu 1950-luvun loppuun ja 1960-luvun alkuun. Hän osallistui vuonna 1963 Eurovision laulukilpailun Suomen-karsintaan. Hän esitti siinä Börje Sundgrenin säveltämän ja sanoittaman kappaleen Muistojeni laulu. Kappale voitti kilpailun. Hän ei kuitenkaan päässyt esittämään sitä Englannin loppukilpailuun, vaan Yleisradio valitsi kappaleen esittäjäksi Laila Halmeen.

Kun Mäkelän iskelmäura päättyi, keskittyi hän sen jälkeen klassiseen musiikkiin. Hänen äänialansa siinä oli mezzosopraano.

Lähde: Yle