Suomalaisen iskelmän kestotähti on kuollut -syöpä nujersi 73-vuotiaana

Yli 50 vuoden ura.

Julkaistu:

Suomalaisen iskelmän kestotähti, vuosikymmenet lavoja kiertänyt tanssiorkesteriartisti Keijo Minerva on kuollut.

Hän oli kuollessaan 73-vuotias. Minervan kohtaloksi koitui syöpä, josta hän ei parantunut. Asiasta kertoi ensimmäisenä tanssiviihteen erikoissivusto Tanssiin.fi.

Minervalla todettiin nielusyöpä vuonna 2007. Siitä hän Tanssiin-sivuston mukaan selvisi.

-Minua varoitettiin, etten laula enää koskaan, mutta näytin siinäkin närhenmunat, Keijon kerrotaan Tanssiin-sivustolla sanoneen.

Kolme vuotta sitten ahkera tenniksen pelaaja sai kylkivamman. Sen kautta paljastui myös munuaissyöpä. Se leikattiin, mutta se uusiutui ja levisi.

Oulusta kotoisin olevan Keijo Minervan ura kesti yli 50 vuotta. Se alkoi laulukilpailusta 60-luvun lopulla. Hän voitti siinä nuorten sarjan. Hän voitti myös Prahassa järjestetyn Inter Talent -kisan. Minerva teki yhteistyötä Toivo Kärjen kanssa.

Keijo Minerva Tuttu Juttu Show:ssa:

YouTube video