Suomalaisissa tavarataloissa myydään tuotteita, jotka ovat ulkonäöltään samoja kuin halpakeitaiden kuten Temun, Sheinin ja Alibaban valikoimissa olevat tavarat. Joissakin tapauksissa tuotteita markkinoidaan jopa samoilla kuvilla.
Asia käy ilmi Ylen selvityksestä.
Yle ”ratsasi” Bilteman, Clas Ohlsonin, Halpahallin, Kärkkäisen, Motonetin, Puuilon, Rustan, Säästökuopan ja Tokmannin valikoimia.
Hinta voi Suomessa kuitenkin olla moninkertainen kiinalaisiin verkkokauppoihin verrattuna.
Yle raportoi esimerkiksi Clas Ohlsonin myymästä selkätuesta, josta Suomessa pyydetään 34,95 euroa, kun Alibabassa saman näköistä tuotetta kaupataan noin 50 sentillä.
Myös tuotteiden markkinointikuvat ovat samoja.
Pelkkä samanlainen ulkonäkö ei kuitenkaan vielä todista, että suomalaisessa kaupassa ja vaikkapa Temussa myytävä tavara olisi täsmälleen sama tuote.
Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoellin mukaan yksi tehdas voi valmistaa samasta tuotteesta erilaisia versioita. Eurooppalaiselle tilaajalle valmistettu versio voi poiketa esimerkiksi turvallisuudeltaan kiinalaiselle verkkokauppa-alustalle päätyvästä tavarasta.
Juuri tässä on myös yksi selitys suurelle hintaerolle.
Suomalainen tuotteen markkinoille tuova yritys joutuu huolehtimaan siitä, että tuote täyttää EU:n vaatimukset.
Lähde: Yle