Suomalaislaulaja on kertonut oudosta herätyksestään Tanssiin.fi-sivustolle.
-Aamulla heräsin aivan jäätävän pelottavaan ja aika kovaan ääneen, josta ei oikeastaan osannut aluksi yhtään sanoa, mistä se tulee, iskelmälaulajana tunnettu Aki Hietala kertoo.
Hän luuli jopa, että kyse oli murtovarkaista. Ääni oli oudon raapiva.
Lopulta ääni paikallistui, ja Akin oli soitettava hätäkeskukseen.
-Tiesin, että pelastuslaitos on eläimiä pelastunut puustakin, rohkenin soittaa 112, Aki selostaa sivustolle.
Pian paikalle saapui pelastuslaitos, joka teki löydön.
Tanssiin.fi kertoo, että isohko harakka oli pudonnut tanssiartistin keittiön liesituulettimeen. Lintu oli jäänyt liesituulettimeen kapeaan putkeen kiinni.
Onneksi lintu saatiin pelastettua.