Suomen rikkaimman muusikon omaisuuden arvo kymmeniä miljoonia – myös hyväntekijä

Hienoa työtä.

Julkaistu:

Kerroimme uutisessamme täällä, miten Eternal Erection -yhtye lähtee kiertueelle. Yhtyeen laulajana toimii Sam Huber, jolla on kymmenien miljoonien omaisuus.

Mistä omaisuus sitten tulee? Avasimme asiaa uutisessamme täällä. Uutisessa kerroimme muun muassa seuraavaa:

Lue myös: Suomen rikkain muusikko lähtee kiertueelle – omaisuuden arvo kymmeniä miljoonia

”Yhteensä hänellä on ollut viimeisen 25 vuoden aikana verotettavaa tuloa 20,4 miljoonaa euroa. Tämä kaikki selviää verottajan datasta. Mistä rahat ovat peräisin, ja omaisuus? Siitä että mies kuuluu varakkaaseen teollisuussukuun. Huberin äidinäiti on Ahlströmien metsäteollisuussukua, ja isänsä puolelta Sam Huber on vesijohtoyritys Huberin omistajasukua.”

Lulajan hommien lisäksi Huber tunnetaan myös näyttelijänä. Hän on voittanut arvostetun Jussi-palkinnon vuoden 1993 rooleistaan Ripa ruostuu ja Hysteria -nimisissä elokuvissa. Hän on näytellyt myös teatterissa.

Hän on toiminut myös ääninäyttelijänä animaatioissa. Äänirooleja hän on tehnyt elokuvissa ja sarjoissa kuten Kung Fu PandaShrek ja ikuinen onni sekä suomalainen nukkeanimaatio Turilas ja Jäärä. Hän on toiminut ääninäyttelijänä myös Muumi-animaatioissa Muumilaakson tarinoiden ruotsinkielisessä versiossa sekä Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvan ruotsinkielisessä versiossa.

Vuonna 2005 perustetun Samuel Huberin taidesäätiön kautta Huber jakaa rahaa moniin hyviin kulttuuritarkoituksiin. Vuosien varrella rahaa on jaettu yli miljoona euroa.

Eternal Erectionin musiikkia kuulet alta.

YouTube video

Lue myös: Tilaa Comon uutiskirje ja tiedät mistä kahvitauolla puhutaan! Nappaa kotimaan tv-vinkit ja puheenaiheet suoraan sähköpostiin tästä.