Suomen menestyneimpiin naisartisteihin lukeutuva Evelina julkaisee elokuun lopussa neljännen albuminsa Pehmee.
Nyt levyltä on julkaistu vielä yksi single eli kappale nimeltä Sä <3 mä. Latinalaisista rytmeistä inspiroitunut single vie soundillisesti takaisin Evelinan uran menestyksekkäälle alkulähteelle.
Evelina kertoo kappaleesta seuraavaa:
”Tää on biisi siitä, että unelmoi heittävänsä hanskat tiskiin ottaakseen irtioton kaikesta ympärillä. Ottaisi mukaan vaan ne kaikista rakkaimmat asiat ja ihmiset, joiden parissa kokee palautumista ja vahvaa yhteyttä. Kaikilla tuntuu olevan kokemusta siitä, kun ylisuorittaa ja tarvii vähän breikkii – se on mullekin tuttua. Tässä biisissä on mulle jotain tosi nostalgista, mutta samalla Rollojen ja Tidon kanssa saatu lopputulos on moderni ja raikas.”
Def Jam Recordings Finland -levymerkille kiinnitetty Evelina on yksi aikakautensa kuunnelluimpia ja seuratuimpia kotimaisia tähtiä. Laulaja-lauluntekijän albumit 24K (2016), SOS (2019) ja III (2020) ovat keränneet yhteensä huimat yli 245 miljoonaa striimiä.
