Suomipunkin kenties legendaarisin bändi tekee paluun!

Lama! On ohi!

16.03.2023

Rockfestivaali Jytäkesä Go-Go järjestetään ensi kesänä toistamiseen Helsingin Suvilahdessa 28.-29.7. Kaksipäiväisessä tapahtumassa nähdään yli kolmenkymmenen esiintyjän tanakka paketti rockia, punkia, purkkaa ja jytää.

Tämän vuoden kotimaisena pääesiintyjänä nähdään suomipunkin legendaarisimpiin bändeihin lukeutuva Lama, joka soittaa keikan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Alunperin vuosina 1977-1983 toimineen Laman tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Totuus löytyy kaurapuurosta, Turpa kiinni ja nussi sekä Iso Pasi.

Yhtyeen omaa nimeä kantavaa, vuonna 1982 ilmestynyttä pitkäsoittoa pidetään yleisesti yhtenä kotimaisen punkin klassikkoteoksista, joka on toiminut suurena innoittajana lukuisille punk- ja hardcore-bändeille jo vuosikymmenten ajan. Lama esiintyy yhtyeen viimeisimmässä kokoonpanossa Epe Kronholm, Jusa Ranta, Charlie Peräniitty ja Rane Raitsikka.

Katso kaikki festivaalin esiintyjät videon alta.

Jytäkesä Go-Go 2023

PE 28.7. Lama, 22-Pistepirkko, Jukka Nousiainen & Kumpp., Melrose, The Barefoot Brothers, Joni Ekman Group, Möyhy-Veikot, Puhelinseksi, Risto, Tryer, Wasted, Cobralife, Stinkbird, Rokets ja Lala Salama.

LA 29.7. Wolfmother (AUS), Notkea Rotta Allstars, Saimaa, Shadowplay, Sweatmaster, OYAB (Raimo, Ässä, Setä Koponen, Tuomio & Kone), Dxxxa D & Nukkehallitus, Esa Kotilainen & Tellus In Space, Marjo Leinonen & Bublicans, Mary Ann Hawkins, Rosita Luu, Radiopuhelimet, Bad Dog, The Halophones, Hoodoo You Do With The Voodoo People, Lovers Left Alive, The MES ja Us.

Tapahtuman kahden päivän ja päiväkohtaiset ennakkoliput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Lisää luettavaa