Syöpähuijari kerännyt sievoiset rahat – oma tytär paljasti!

15.01.2015

Amerikassa esitetyssä Dr. Phil –ohjelman jaksossa nähtiin melkoinen huijaritarina, sikäli mikäli erään naisen väitteet hänen äidistään pitävät paikkansa.

Mamma kertoilee kaikille sairastavansa kolmannen asteen aivosyöpää. Näin hän on saanut ihmisiltä sympatian lisäksi lukuisia rahalahjoituksia.

Lisäksi äippä on mukamas ennätyksellisen hyvä painonnostaja, kun otetaan huomioon hänen terveydentilansa. Niinikään hän on kertonut olleensa hurjassa operoinnissa, jossa hänen kasvonsa on jouduttu ottamaan pois paikoiltaan ja laittamaan sitten takaisin.

Tyttären mukaan lähes koko tarina on täyttä potaskaa. Ainoa paikkansa pitävä yksityiskohta on se, että äiti on ollut kerran aivoleikkauksessa, jossa poistettiin yksi kasvain.

Äiskä itse väittää tuumoreita olleen jopa seitsemän tai kahdeksan. Tytär halusi tuoda asian julkisuuteen, koska hän ei enää pysty seuraamaan sivusta ihmisten huijaamista.

Aiemmin Como kertoi naisesta, joka valehteli sairastavansa syöpää peitelläkseen syrjähyppyään.