Naisopettajaa syytetään taas oppilaan hyväksikäytöstä – nyt käry kävi todella erikoisella tavalla

Jenkkilän opettajakuntaa riivaava hyväksikäyttöaalto ei ota loppuakseen.

17.09.2019

Viime vuosina olemme lukeneet naisopettajien saamista rikostuomioista todella usein. Viime päivinäkin on ollut tapetilla muutama tapaus.

The Sun uutisoi, että 23-vuotiasta naisopea epäillään 15-vuotiaan hyväksikäytöstä Minnesotassa Yhdysvalloissa. Hän oli kyydinnyt pojan koripallopelistä kotiinsa ja sitten oli harrastettu seksiä.

Daily Mail taas uutisoi tapauksesta Yhdysvaltain Kentuckyssa. 37-vuotiasta naimisissa olevaa naisopettajaa syytetään 17-vuotiaan kanssa muhinoinnista.

Tuorein tapaus tulee People-lehden mukaan Jenkkilän New Jerseystä, jossa 45-vuotiasta naisopettajaa syytetään 14-vuotiaan pojan hyväksikäytöstä. Tapauksesta tekee erikoisen se, että opettajan omat lapset käräyttivät äitinsä. 13- ja 14-vuotiaiden lasten osuudesta ei ole tarkempaa tietoa – ei esimerkiksi tiedetä ovatko he kuulleet asiasta tai olleet silminnäkijöitä.

Lasten ja äidin välille oli kuitenkin puhjennut asiasta riita, joka johti lasten pahoinpitelyyn. Tästä kuullut lasten isä ilmoitti asiasta lastensuojeluviranomaisille, jotka saivat tutkimuksissaan selville riidan syyn.

Lisää luettavaa