Tähän ei suomiräppäri pysty: Poliisi vei lavalta, sitten katkaistiin sähköt (video)

26.10.2014

Chiddy Bangin perjantaillinen esiintyminen Clemsonin yliopiston alueella Etelä-Kaliforniassa oli varsinainen show sanan varsinaisessa merkityksessä.

Tosin elementit pisti pystyyn yleisö eikä itse räppäri.

Porukan meno oli niin rauhatonta, että poliisi päätti pistää stopin koko hommalle. Yksi konserttivieraista kertoo TMZ-sivustolle, että viimeinen tikki oli ilmeisesti se, että eräs nainen sai vesipullon kasvoihinsa.

Chiddy Bang ei kuitenkaan tehnyt elettäkään lopettaakseen räppäämistä. Niinpä virkavalta talutti hänet alas lavalta – miehen omassa konsertissa. Yksi lavalla olleista tyypeistä yritti episodin jälkeenkin pitää yleisön hypetystä yllä, mutta järjestäjät sammuttivat valot aika vikkelään.

Video