Laila Pullisen säätiön puheenjohtaja ja Nissbackan kartanon veistospuiston toiminnanjohtaja Jean Ramsay kirjoitti Facebookin kirjoituksen siitä, miten ratkaistaisiin suomalaisten jääkiekkojuhlijoiden ongelma: missä juhlia jatkossa mestaruuksia?
”Voiton jälkeisenä aamuna iloitsin niin kansakunnan ilosta, etten edes minä halunnut valittaa Mantan päälle kiipeilystä. Nyt kuitenkin on toinen ääni kellossa (känniurpoilua puolustellaan ”suomalaisena kulttuurina”, jota Razmyar likaisena mamuna haluaa rajoittaa), ja koen virkani puolesta (Laila Pullisen säätiön puheenjohtajana ja Nissbackan kartanon veistospuiston toiminnanjohtajana) tarpeelliseksi lisätä oman ääneni keskusteluun.
Manta ei ole ”hauras”, ”vanha” tai ”patsas” – se on oman aikansa huippuosaamisen taidonnäyte, jumalaisen kaunis ja teknisesti virheetön pronssiVEISTOS”, Ramsay kirjoittaa ja jatkaa:
”Pronssivalussa ohut pinta ei ole epäonnistumisen merkki, päinvastoin – se on juuri se jota haetaan. Taitavimmat valurit saavat aikaan vain parin millin paksuisia valuja, jotka vielä usein tehdään useassa osassa, jotka sitten siselöidään yhteen.
Olen työni puitteissa havainnut, että suurelle yleisölle tulee usein yllätyksenä, että pronssiveistokset ovat tosiaan ONTTOJA – toisin kuin vaikka graniittiPATSAAT. Näin on myös Ville Vallgrenin Havis Amandan kohdalla – jonka lonkalta heittäen väitän valetun esim. Pariisissa, sillä taidevalu sellaisenaan tuli Lapinlahdelle Arttu Halosen, suomalaisen taidevalun kantaisän, toimesta vasta hieman myöhemmin.
(Valun sisällä saattaa olla valuprosessin jäänteenä kernaa, joka valun yhteydessä muuttuu hauraaksi ja murenevaksi, ja saattaa kalkkipitoisena ja huokoisena ajan saatossa puhkaista valua, etenkin arktisessa ilmastossa, vaihtelevan kosteuden ja jäätymisen seurauksena. Tämäkään ei kuitenkaan ole ulkoapäin tuleva uhka josta selvittäisiin esim. laittamalla rajat kiinni, vaan veistokseen itseensä sisään rakennettu aikapommi.)
Manta on siis ollut hauras aivan ensimmäisestä päivästä asti”, Ramsay kertoo.
Tämän jälkeen Ramsay kertoo seuraavaa:
”Kyse ei ole siis ajasta eikä iästä – tai no, ehkä ajasta siinä mielessä (o tempora o mores), että 111 vuotta sitten tiedettiin, että veistokset ovat katsomista varten, eivät KIIPEILYTELINEITÄ.
(Sitten Paavo Väyrynen matkusti Kiinaan Suomen ulkoministerin roolissa, kiipesi mittaamattoman arvokkaan monituhatvuotisen hevosveistoksen selkään, ja loppu onkin ”suomalaista kulttuuria”.)
Nykyisin nopeasti roihahtavien someraivojen aikaan muisti tuntuu myös olevan niin lyhyt, ettei muisteta, että vajaa kuukausi sitten Manta lakitettiin niin, että ylioppilaat nostettiin veistoksen tasalle nosturilla – kuten jo parinkymmenen vuoden ajan on tehty. Syyt tähän ovat tuossa yllä. Googlatkaa ”Mantan lakitus” jos ei muistu mieleen.
OMA RATKAISUNI: Kylpekää siinä graniittialtaassa, älkää kiivetkö veistokseen. Osoitatte olevanne sekaisin onnesta, mutta silti sivistyneitä ja kansallisperinnöstämme ylpeitä suomalaisia. EI OLE VAIKEAA.
RATKAISU 2: Kylpekää Jylhän Kekkos-monumentissa – ruostumatonta terästä, pienet portaat joita pääsee altaasta pois, ja valaistu kaiken lisäksi. Ja lisäksi Töölönlahden puisto, palvelut ja baarit lähellä – ja Finlandia-talo, jonka juhlavalaistuksessa voi luikauttaa Finlandia-hymnin paremmissa puitteissa kuin missään maailmassa.
Mutta jättäkää pronssiveistokset rauhaan.
(Ja Nasima Razmyar, hänkin tekee vain työtään.)”
Viisaan miehen sanoja!
Postauksen asiasta näet alta.