Laulaja Paula Vesala on kahden lapsen äiti. Toinen lapsista syntyi muutama kuukausi sitten ja toinen on jo aikuisiän kynnyksellä.
Lue myös: Paula Vesalalla myös holding-yhtiö – taseessa miljoonia
Paula on julkaissut sometililleen parin viime päivän ajan kuvia lapsuudestaan. Toisessa niistä hän on ehkä noin vuoden ikäinen. Hän on syntynyt vuonna 1981, joten kuva on otettu 80-luvulla.
Lue myös: Vauvan äiti Paula Vesala julkaisi söpön kuvan
Kuva ei liity oikeastaan siihen, mitä kerrottavaa Paulalla on julkaisussa. Hän haluaa kertoa siinä ei menneisyydestään, vaan tulevista tapahtumista. Niitä voi lukea alempaa tai täältä.
– Erikoishommia: Teen kesäkuussa soolokeikkojen lisäksi pikkuisen spessukeikan jossa esitän kappaleita, joita olen sanoittanut muille kuin PMMP:lle tai omille soololevyille! kertoo Vesala.
Paula aikoo paljastaa vasta myöhemmin, missä ja milloin erikoiskeikka tullaan pitämään.
Aiemmassa julkaisussa on Paula 90-luvulla, jolloin hän eli teini-ikäänsä. Kuvassa olevat kulmakarvat ovat innoittaneet Paulan tekemään tämän julkaisun, joka näkyy tässä alempana sekä täällä.
– Tiesin että nämä kulmat tulee joskus vielä back…kirjoittaa Paula.
Juontaja Maria Veitola ehdottaa, että Paulan kulmakarvoja nypittäisiin taas. Paulan mielestä se ei ole hyvä idea.